Nenäpäivä 2020


Yhdessä keräsimme maailman lapsille yli 3,3 miljoonaa euroa!
Vuonna 2O2O Nenäpäivää vietettiin perjantaina 13.11., jolloin käänsimme yhdessä perinteisen epäonnenpäivän maailman lasten Onnenpäiväksi! Nenäpäivää vietetään, jotta jokaisella maailman lapsella olisi mahdollisuus hyvään ja turvattuun elämään. Nenäpäivän lahjoitusten avulla yhä useampi lapsi pääsee kouluun, saa riittävästi ravintoa, rokotetaan tappavien tautien ehkäisemiseksi ja kasvaa turvatummassa ympäristössä. Tänä vuonna Nenäpäivä keräsi kasaan suurimman potin vuosiin – yli 3,3 miljoonaa euroa!
Monochrome toimi yhtenä vuoden 2O2O Nenäpäivän pro bono -kumppanina ja olimme mukana tekemässä maailman lapsille onnenpäivää. Isojen yritysten ja brändien lisäksi vaikuttajilla oli suuri rooli Nenäpäivässä näkyvyyden ja lahjoitusten osalta. Kauttamme mukaan lähti 3O vaikuttajaa, joiden sisällöt arviomme mukaan saavuttivat yhteensä yli miljoona näyttökertaa! Vaikuttajat toteuttivat arvontoja, pistivät pystyyn omia keräyslippaita, tekivät sketsejä ja suurin osa osallistui myös #onnenpäivä somehaasteeseen. Somehaasteen ideana oli julkaista kuva omasta onnenpäivästä ja olla tätä kautta mukana lahjoittamassa onnea myös muualle. Ostettuna sisältöjen arvo olisi ollut yli 5O OOO€.
Tämä on valtavan hieno kollektiivinen ponnistus hyvään tarkoitukseen, josta olemme nöyrän kiitollisia kaikille mukaan lähteneille. Oli upeaa nähdä, kuinka innolla suomalaiset olivat mukana jakamassa onnestaan sinne, missä sitä todella tarvitaan!
"Suuri kiitos kuuluu myös teille Monochromelle – teidän ansiostanne ja ammattitaidollanne tunnetut nenät lähtivät hienosti mukaan Nenäpäivään ja viestimme kiiri moniin uusiin kanaviin. Koemme olevamme etuoikeutettuja, kun saamme tehdä kanssanne yhteistyötä."