Ratikkaretkellä Sari Aallon ja simpanssi Anssin kanssa!

TikTok-vaikuttaja Sari Aalto vaikuttajamarkkinointi Monochromen haastattelussa

Sari Aalto on kansainvälinen TikTok-tähti ja vatsastapuhuja, jonka positiiviset ja persoonalliset sisällöt inspiroivat niin nuoria kuin vanhempiakin seuraajia. Sarilla on huimat 1,7 miljoonaa seuraajaa ja hän erottuu joukosta näyttävillä ja poikkeuksellisen laadukkaasti toteutetuilla videoillaan. 

Olemme Monochromella toteuttaneet Sarin kanssa menestyksekkäitä kampanjoita, joista mainittakoon Burger King-yhteistyö, joka keräsi keräsi yli miljoona näyttökertaa ensimmäisen kolmen tunnin aikana (lue tästä lisää)!

Mistä vatsastapuhujan ura sai alkunsa? 

Kaikki sai alkunsa, kun sain vauvan. Olin silloin töissä nukketeatteri Hevosenkengässä näyttelijänä ja äitiyslomalla huomasin, että minulla on hirveästi ylimääräistä aikaa, kun vauva nukkui niin paljon. Valitin isälleni, että tarvitsisin jotain tekemistä. Isäni sitten sanoi, että voisit olla tosi hyvä vatsastapuhuja ja siitä se sitten lähti. Otin yhteyttä tunnettuun suomalaiseen vatsastapuhujakonkariin, joka otti minut oppitytöksi. Siitä alkoi aktiivinen harjoittelu. 

Milloin simpanssi Anssi tuli kuvioihin? 

Anssi on minun ensimmäinen nukke. Sain hänet isältäni aivan harjoittelun alkuvaiheessa ja meistä tuli ystäviä heti alusta pitäen. Anssi on hahmoistani pitkäaikaisin. 

Montako hahmoa sinulla on? 

Noin 3O erilaista, mutta pääsääntöisesti käytän noin kymmentä hahmoa. 

Mikä on parasta työssäsi?

Ihmisten ilahduttaminen tietenkin! Esiintyminen ja uusien ihmisten tapaaminen. Pyrin tuomaan iloa ja hyvää oloa tähän maailmaan. Rakastan erityisesti lasten ja nuorten kanssa työskentelemistä. 

Miten sosiaalinen media on vaikuttanut työhösi?  

Some on ollut tosi isossa roolissa alusta asti työssäni. Perustin YouTube-kanavani, kun aloin harjoittelemaan ja siellä on edelleen nähtävissä ne ensimmäiset videot, joissa Anssi ei osannut vielä edes aakkosia! 

Sosiaalinen media on ollut tosi hyvä tapa pitää yhteyttä faneihin ja tulla ihmisten tietoisuuteen. Talent Suomi -ohjelman jälkeen YouTube-tilini suosio lähti suureen nousuun. Viime aikoinan TikTok on ollut nyt valtavan iso asia, ihan jättipotti mulle. Meillä on nyt 1,3 miljoonaa seuraajaa ja määrä kasvaa koko ajan kauheeta vauhtia. TikTokin kautta tunnettavuuteni on kasvanut myös kansainvälisesti ja olen käynyt keikoilla Ruotsissa ja Virossa. On ällistyttävän hienoa, kun lapset tulee keikoilla kertomaan, että ne seuraa minua TikTokissa. 

Millaisia haasteita tässä työssä on? 

Olen tavallaan koko ajan töissä. Olen yrittäjä ja siten hoidan kaiken itse alusta asti, joten tämä työ pitää kiireellisenä. Ehkä suurin haaste on se, että osaa irrottautua ja pitää vapaapäiviä aina silloin tällöin. Uskon, että se on varmasti yleinen ongelma ihmisille, joiden työ on sosiaalinen media ja esiintyminen. 

TikTok-vaikuttaja Sari Aalto vaikuttajamarkkinointi Monochromen haastattelussa

Missä olet ja mitä teet kymmenen vuoden kuluttua? 

Toivon, että saisin edelleen esiintyä yleisölle ja tehdä työkseni myös videosisältöjä. Olen todella tyytyväinen siihen, mitä teen nyt ja toivonkin, että saan jatkaa vielä pitkään. Ehkä yksi haaveeni on oikein iso show, jonka kanssa saisin kiertää teatterisaleja ja esiintyä isoille yleisöille. 

Sosiaalinen media vs. live-esiintyminen?

Tulen teatterimaailmasta, joten live-esiintyminen ja ihmisten tapaaminen on minulle hyvin tärkeää ja rakasta. Sosiaalinen media vie kuitenkin minua enemmän ja enemmän mukanaan ja onkin vaikea sanoa mitä tulevaisuudessa tapahtuu. Olen aina ollut hetkessä eläjä ja varsinkin somessa pitää pysyä ajan hermolla ja keskittyä ajankohtaisiin ilmiöihin. 

Kuka tai mikä sinua inspiroi?

TikTok inspiroi minua tällä hetkellä todella paljon! Imen aika paljon vaikutteita TikTokista – ihan kaikkeen esiintymiseen. TikTokissa on loistava yhteisö, jossa sekoittuu eri kulttuurit ihanasti. Tykkään seurata siellä kaikkia ympäri maailman, ei vain suomalaisia. Tunnen olevani hyvin etuoikeutettu, että saan olla osa TikTok-yhteisöä! TikTokiin päädyinkin fanien ansiosta. Ihmettelin ensin, että miten voisin käyttää sitä mun jutussa, mutta olen huomannut sen olevan valtavan monipuolinen alusta. 

Miten kuvailisit Simpanssi Anssia?

Hänellä on suuri sydän, mutta hänellä on myös hyvin suuri suu! Anssi on aika omapäinen, hieman rääväsuinen apina, jota ihailen tosi paljon. Ihailen Anssin suoruutta, sillä hän ei pelkää sanoa ääneen asioista. Niin kuin me huomattiin ratikassa aiemmin! (Toim. huomio: Anssi näki näyttelijä Kari “Hissu” Hietalahden ja huudahti: “täällä on julkkis, se on se Jukka Rasila!”) Jos Anssi näkee häntä sykähdyttävän ihmisen niin hän kertoo sen. Minusta se hyvin viehättävä piirre. Anssi elää ihan omaa elämäänsä ja kun me olemme yhdessä ihmisten kanssa niin minulla ei ole ihan hirveästi sananvaltaa mitä Anssi tekee. Esimerkiksi videoilla on ihanaa, kun Anssilla on oma persoona – mitä vaan tehdään niin Anssi ottaa tilanteen haltuun!

Kiinnostaako yhteistyö Sarin kanssa TikTokissa tai muissa sosiaalisen median kanavissa? Ota meihin yhteyttä ja suunnitellaan teille sopiva kohdeyleisön tavoittava yhteistyö!

Kirjoittanut Emmi Koskenvesa, Kuvat Sanni Siira

Jaa artikkeli!